Haemme tuotannon ja kunnossapidon kesätyöntekijöitä

WIOSS Finland • Sipoo

  • Vollzeit

Keuksuontie 1, 04220 Sipoo, Finnland

ab sofort möglich

Deine Rolle in unserem Team

WIOSS Witron On Site Services GmbH hakee kesätyöntekijöitä automaatiolaitteiston huoltoon ja ylläpitoon sekä tuotannon häiriöttömän toiminnan varmistamiseen. Toimimme S-ryhmän päivittäistavarakaupan logistiikkakeskuksissa Bastukärrissä, Sipoon ja Keravan rajalla.

Tyypilliseen työpäivääsi saattaa sisältyä esimerkiksi automaatiojärjestelmän operointia, häiriö- ja vikatilanteiden selvittelyä ja ratkaisemista, asennuksia, vikakorjauksia sekä kunnossapitotöitä ja ennakoivaa huoltoa. Perehdytämme sinut kaikkiin tehtäviisi.

Töitä teemme tiimeissä, ja kellon ympäri sekä arkisin että viikonloppuisin. Keskeytymätön kolmivuorotyökiertomme on kaksi aamuvuoroa 6-14, kaksi iltavuoroa 14-22, kaksi yövuoroa 22-6, neljä päivää vapaata.

Työpäivän aikana liikutaan paljon, joten hyvä peruskunto on edellytys tehtävistä suoriutumiseen. Töitä tehdään tarvittaessa kaikilla lämpötila-alueilla, kuivatuotevarastosta pakkasvarastoon.

Toivomme hakijoilta kiinnostusta tai harrastuneisuutta tekniikkaa kohtaan ja mahdollisesti aiempaa alan kokemusta esimerkiksi huolto-, asennus- tai kunnossapitotehtävistä. Ammatti- tai ammattikorkeakouluopinnot esimerkiksi automaatiotekniikan, sähkön, elektroniikan, kunnossapidon tai konetekniikan alalta ovat vahva pohja tehtäviimme. Ennen kaikkea arvostamme kuitenkin intoa uuden oppimiseen ja oman osaamisen kehittämiseen, teknistä orientoituneisuutta, ongelmanratkaisu- ja tiimityötaitoja sekä kykyä työskennellä ajoittain kovan tuotantopaineen alla.

Du passt gut zu uns mit

  • vähintään 18 vuoden ikää
  • valmiutta fyysiseen kolmivuorotyöhön, myös viikonloppuisin
  • kykyä työskennellä myös korkeissa paikoissa (24 m) sekä eri lämpötila-alueilla (-24°C-asteeseen saakka)
  • perustason englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa

DEINE MEHRWERTE

Dein gutes Gefühl und deine Absicherung sind uns viel wert. Als Mitglied unseres Teams hast du Anteil an zahlreichen interessanten Zusatzvorteilen und Möglichkeiten. Mach dir ein Bild von unseren Pluspunkten und besonderen Konditionen.

Team-Spirit

Bei uns ist einer für den anderen da. Gemeinsam wollen wir immer besser werden. Freu dich auf einen guten Team-Mix, bei dem die Chemie stimmt.

Gewinnbeteiligung

Du wirst abhängig von deiner Betriebszugehörigkeit am Unternehmenserfolg beteiligt.

Soziale Vorteile

Prämien bei besonderen familiären Ereignissen, Gruppenunfallversicherung – arbeite in einem krisensicheren Job mit stabilem sozialem Netz.

Förderung & Chance

Hier lohnt sich Leistung. Deine Potenziale werden erkannt und gefördert. Auch als angelernte Kraft hast du viele Aufstiegsmöglichkeiten.

Top-Ausstattung

Markenarbeitskleidung stellen wir dir zur Verfügung. Und Du arbeitest immer mit Profi-Werkzeug aus anerkannter, qualitätsgesicherter Herstellung.

Unternehmenskultur

Flache Hierarchien, offene Türen, attraktive Mitarbeiterevents und Teambildungsmaßnahmen, Du- Kultur – es erwartet dich eine Firma, die moderne Werte lebt.

Mitarbeiterevents

Nach der Arbeit kommt das Vergnügen! Freu dich auf unsere familiären Sommerfeste und Weihnachtsfeiern.

Weitere Arbeitgeberleistungen

Vergünstigungen für Aktivitäten in Sport und Kultur, umfassende arbeitsmedizinische Versorgung, Möglichkeit zum berufsbegleitenden Studium;…

SAG SERVUS* ZU WITRON

Carina Viitanen-Lind

 
Hast du noch Fragen?

Hast du noch Fragen?

Wir kümmern uns um deinen Karrierestart bei WITRON und freuen uns auf deine Fragen per E-Mail. Für deine Bewerbung nutze bitte unser Online-Formular.
 

* SERVUS – The Bavarian way to say „hello“.

Hast du Lust auf ein starkes Team und einen attraktiven und sicheren Arbeitsplatz?

Jetzt bewerben